Whiplash, eli niskan retkahdusvamma, on pehmytkudosvaurio, joka syntyy tyypillisesti äkillisen ja voimakkaan pään ja niskan liikkeen seurauksena. Tällaisen nopean retkahduksen myötä niskan alueen nivelsiteet, lihakset ja hermot venyvät, ja niihin voi syntyä lieviä kudosvaurioita. Vaikka suurin osa potilaista toipuu suhteellisen nopeasti, osalle voi kehittyä kroonisia oireita, joita kutsutaan whiplash-oireyhtymäksi (WAD).
Whiplash-vamman asteet perustuvat usein oireiden intensiivisyyteen ja kestoaikaan. Tyypillisesti whiplash-vammat jaotellaan seuraavasti (Shergill ym. 2021):
Aste I (WAD I): Tässä vaiheessa potilaalla on niskan alueen kipua tai jäykkyyttä, mutta kliinisesti havaittavia merkkejä, kuten liikkuvuuden rajoituksia tai neurologisia oireita, ei ole.
Aste II (WAD II): Potilaalla on niskan alueen kipua sekä liikkuvuuden rajoituksia, ja kliinisesti havaittavia merkkejä on olemassa, kuten lihasjäykkyys tai lihasärsytys.
Aste III (WAD III): Tässä vaiheessa potilaalla on niskan kipua sekä neurologisia oireita, kuten tuntohäiriöitä tai heikkoutta käsivarsissa.
Aste IV (WAD IV): Tämä on vakavin muoto, johon liittyy selkäydinvamma tai murtuma. Tässä vaiheessa potilas voi kokea merkittäviä neurologisia ongelmia.
Whiplash-vamman oireet voivat vaihdella suuresti potilaasta toiseen, ja jotkut saattavat kärsiä kroonisista oireista pitkän ajan jälkeen, vaikka alkuperäinen vamma olisi ollut lievä. Kuntoutus ja hoitomenetelmät valitaan usein vamman vakavuuden ja potilaan oireiden mukaan.
Whiplashin ja aivotärähdyksen oireiden erot?
Aivotärähdyksen ja niskan retkahdusvamman oireet voivat olla samankaltaisia, sillä molemmat johtuvat äkillisistä pään ja niskan liikkeistä. Taustalla olevat mekanismit kuitenkin eroavat: aivotärähdys on lievä aivovamma, kun taas whiplash vaikuttaa ensisijaisesti niskan pehmytkudoksiin, hermoihin ja lihaksiin. Kuperman ja kumppanit (2021) korostavat, että on ensiarvoisen tärkeää erottaa pään ja niskan oireet diagnostiikassa ja hoidossa, jotta potilaiden kuntoutuminen voidaan optimoida. Kliininen tutkimus on ensisijaisen tärkeää potilaiden tilan arvioimiseksi, ja tarvittaessa on käytettävä kuvantamismenetelmiä vakavien vammojen sulkemiseksi pois. Tällainen lähestymistapa voi myös vähentää kroonisten oireiden riskiä, jotka voivat kehittyä hoitamattomista vaivoista.
Rebbeck, Evans ja Elliott (2019) toteavat, että aivotärähdyksiä ja whiplash-oireyhtymää jää usein huomaamatta perusterveydenhuollossa. Oireiden päällekkäisyys tekee aivotärähdyksen diagnosoimisesta haastavaa, mikä voi johtaa puutteelliseen hoitoon. Niskan retkahdusvamman arviointi keskittyy usein pehmytkudosvammoihin niskan ja hartioiden alueella, jolloin neurologiset ongelmat, kuten aivotärähdyksen oireet, saattavat jäädä huomaamatta. Tämän vuoksi he suosittelevat kattavaa kliinistä arviointia. Noin 30–50 % whiplash-potilaista kärsii jonkinasteisista kroonisista oireista vielä vuoden kuluttua vammasta (Kamper ym. 2008; Carroll ym. 2008).
Kuntoutus
Whiplashin kuntoutus on ehdottoman tärkeää ja sen tavoitteena on palauttaa niskan liikkuvuus, vähentää kipua sekä ehkäistä kroonisten oireiden kehittymistä. Varhaisen kuntoutuksen merkitys korostuu, sillä tutkimukset ovat osoittaneet, että fysioterapia ja aktiiviset harjoitukset voivat merkittävästi parantaa kuntoutujien elämänlaatua ja edistää palautumista. Kuntoutusohjelmat, jotka sisältävät manuaalista terapiaa ja terapeuttista harjoittelua, räätälöidään yksilöllisesti yksilön tarpeiden mukaan. Aktiivinen osallistuminen kuntoutusprosessiin on myös tärkeää, sillä se edistää kuntoutujan sitoutumista hoitoon ja parantaa toipumisen ennusteita. On tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaiset seuraavat kuntoutumisen edistymistä ja mukauttavat hoitoa tarpeen mukaan.
Vassiliou ja kumppanit (2006) tutkivat artikkelissaan fysioterapian ja aktiivisten harjoitusten tehokkuutta myöhäisen whiplash-oireyhtymän ehkäisyssä. Tutkimuksessa jaettiin 200 potilasta satunnaisesti kahteen ryhmään: interventioryhmään, joka sai fysioterapiaa ja aktiivisia harjoituksia, sekä kontrolliryhmään, joka sai ”tavanomaista” hoitoa, kuten lepoa, kipulääkkeitä ja kylmä-kuuma hoitoa.
Tulokset osoittivat, että interventioryhmä koki merkittävästi vähemmän kipua sekä niskan toiminnallisuus parani verrattuna kontrolliryhmään. Interventioryhmän potilailla oli myös alhaisempi riski kehittää kroonisia oireita, mikä viittaa fysioterapian ja aktiivisten harjoitusten myönteiseen vaikutukseen pitkällä aikavälillä.
Dehner ja kollegat (2009) korostavat, että manuaalinen terapia ja aktiiviset harjoitusohjelmat voivat olla erityisen tehokkaita whiplash-kuntoutuksessa. Heidän mukaansa fysioterapian monipuoliset lähestymistavat voivat merkittävästi parantaa potilaiden elämänlaatua ja edistää kuntoutumista. Artikkeli tuo esiin myös, että hoitojen räätälöinti yksilöllisesti kuntoutujan tarpeiden mukaan on tärkeää, ja aktiivinen osallistuminen kuntoutusprosessiin vaikuttaa myönteisesti toipumiseen.
Yhteenveto
Aivotärähdyksen ja niskan retkahdusvamman oireet voivat olla samankaltaisia, mutta niiden taustamekanismit eroavat merkittävästi. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää erottaa nämä vaivat toisistaan tarkassa diagnostiikassa. Kattava kliininen arviointi ja oireiden huomioiminen ovat avaintekijöitä potilaiden tehokkaassa hoidossa, sillä ne auttavat optimoimaan toipumisprosessin ja vähentämään kroonisten oireiden riskiä.
Lähteet:
Rebbeck, T., Evans, K., & Elliott, J. (2019). Concussion in Combination With Whiplash-Associated Disorder May Be Missed in Primary Care: Key Recommendations for Assessment and Management. The Journal of Orthopaedic and Sports Physical Therapy, 1-41. https://doi.org/10.2519/jospt.2019.8946.
Rosenfeld, M., Seferiadis, A., Carlsson, J., & Gunnarsson, R. (2003). Active intervention in patients with whiplash-associated disorders improves long-term prognosis: A randomized controlled clinical trial. Spine, 28(22), 2491-2498.
Kamper, S. J., Rebbeck, T. J., Maher, C. G., McAuley, J. H., & Sterling, M. (2008). Course and prognostic factors of whiplash: A systematic review and meta-analysis. Pain, 138(3), 617-629.
Carroll, L. J., Holm, L. W., Hogg-Johnson, S., Côté, P., Cassidy, J. D., & Haldeman, S. (2008). Course and prognostic factors for neck pain in whiplash-associated disorders (WAD): Results of the bone and joint decade 2000–2010 task force on neck pain and its associated disorders. European Spine Journal, 17(1), 83-92.
Kuperman, P., Granovsky, Y., Fadel, S., Bosak, N., Buxbaum, C., Hadad, R., Sprecher, E., Bahouth, H., Lulu, H., Yarnitsky, D., & Granot, M. (2021). Head- and neck-related symptoms post-motor vehicle collision (MVC): Separate entities or two sides of the same coin?. Injury. https://doi.org/10.1016/j.injury.2021.03.003
Vassiliou, T., Kaluza, G., Putzke, C., Wulf, H., & Schnabel, M. (2006). Physical therapy and active exercises – An adequate treatment for prevention of late whiplash syndrome? Randomized controlled trial in 200 patients. Pain, 124, 69-76. https://doi.org/10.1016/j.pain.2006.03.017.
Dehner, C., Elbel, M., Strobel, P., Scheich, M., Schneider, F., Krischak, G., & Kramer, M. (2009). Grade II whiplash injuries to the neck: what is the benefit for patients treated by different physical therapy modalities?. Patient Safety in Surgery, 3, 2 – 2. https://doi.org/10.1186/1754-9493-3-2.
Yadla, S., Ratliff, J. K., & Harrop, J. S. (2008). Whiplash: diagnosis, treatment, and associated injuries. Current reviews in musculoskeletal medicine, 1(1), 65–68. https://doi.org/10.1007/s12178-007-9008-x
Shergill, Y., Côté, P., Shearer, H., Wong, J. J., Stupar, M., Tibbles, A., & Cassidy, J. D. (2021). Inter-rater reliability of the Quebec Task Force classification system for recent-onset Whiplash Associated Disorders. The Journal of the Canadian Chiropractic Association, 65(2), 186–192.
Vastaa