Kamppailu-urheilussa, kuten muissakin kontaktilajeissa, esiintyy aivotärähdyksiä ja muita pään alueen vammoja. Ne ovat valitettavasti osa lajin luonnetta, erityisesti kilpailuissa. Miten aivotärähdyksiin tulisi suhtautua, kun sellainen sattuu?
Mikä aivotärähdys?
Aivotärähdyksellä tarkoitetaan lievää, yhden tai useamman iskun aiheuttamaa aivojen toimintahäiriötä. Aivotärähdys on luonteeltaan enemmän toiminnallinen kuin rakenteellinen, jolla tarkoitetaan, että pään alueella ei ole todettavissa olevia rakenteellisia vaurioita. Aivojen toiminallisia, kuten verenkierron tai aineenvaihdunnan häiriötä voidaan taas todentaa (Sethi & Neidecker 2023). Aivotärähdyksen oirekirjo on laaja, ja selkeitä oireita aivotärähdysepäilyssä voi olla hankala tunnistaa ja nimetä. Oireet voivat ilmaantua vasta tunteja myöhemmin, joka hankaloittaa vaivan tunnistamista. Tyypillisiä aivotärähdykseen liittyviä oireita on muun muassa: päänsärky, niskakipu, sekavuus, pahoinvointi, muisti- ja keskittymishäiriöt, valo- ja ääniherkkyys ja unihäiriöt. (Patricios ym. 2022; Neidecker 2019; Saarelma 2022.)
Knock down, knock out & technical knockout
Knock downilla tarkoitetaan, kun ottelija lyödään maahan ja tuomari aloittaa laskemisen (kymmeneen tai kahdeksaan) ja lyöty ottelija yrittää nousta pystyyn ennen kuin laskenta päättyy.
Knockoutilla (KO) eli tyrmäyksellä tarkoitetaan, kun ottelija ei pysty nousemaan ylös vastustajan lyönnin tai potkun jälkeen, ennen kuin tuomari laskee kahdeksaan tai kymmeneen, riippuen säännöistä. Tapahtumaan voi liittyä lyhytaikaista tajunnan menetystä. Knockout voi tulla myös muista kuin päähän kohdistuneista tekniikoista, kuten esimerkiksi vartalolyönneistä yms.
TKO eli technical knockout voidaan julistaa erotuomarin, lääkärin, itse ottelijan tai kulmamiehen toimesta. Syynä voi olla loukkaantuminen, ottelijan kyvyttömyys puolustaa itseään tai kolme luvun laskua saman erän aikana (riippuen eri säännöistä).
Neideckerin ja kumppaneiden (2019) mukaan USA:n nyrkkeilyssä tyrmäysten jälkeen määrätään seuraavanlaiset ottelukiellot:
Yksittäinen TKO/KO
TKO tai KO ilman tajunnan menetystä 30-päivän ottelukielto
KO, jossa alle 1 minuutin tajunnan menetyksellä 90- päivän ottelukielto
KO, jossa yli 1 minuutin tajunnan menetys 180-päivän ottelukielto
Toinen aivotärähdys 90 päivän sisään ensimmäisestä aivotärähdyksen jälkeen.
TKO tai KO ilman tajunnan menetystä 90-päivän ottelukielto
KO, jossa alle 1 minuutin tajunnan menetyksellä 180- päivän ottelukielto
KO, jossa yli 1 minuutin tajunnan menetys 360-päivän ottelukielto
Kolmas KO tai TKO 365 päivän sisään
TKO tai KO ilman tajunnan menetystä 12kk ottelukielto
KO, jossa tajunnan menetys riippumatta ajasta 18kk ottelukielto
Aivotärähdysten testaamiseksi suositellaan tehtävän jokaisella ottelijalle ottelun jälkeen rauhallisessa ympäristössä. Arvion tekee terveydenhuollon ammattilainen. Arviointityökaluna voi toimia SCAT-6 (Sport Concussion Assesment Tool) tai SCOAT-6 (Sport Concunssion Office assessment tool) menetelmät.
Opiskeluun ja urheiluun paluu
Patriciosin ja kumppaneiden (2023) sekä Neideckerin ja kollegoiden (2019) ohjeistuksia mukaillen aivotärähdyksen jälkeiset oireet ovat hyvin yksilöllisiä, ja paluu opiskeluun sekä urheiluun tapahtuu oireiden mukaan. Opiskeluun ja urheiluun palaamiseen on kehitetty kymmenvaiheinen protokolla, jossa urheilijaa altistetaan asteittain erilaisille ärsykkeille ja fyysiselle rasitukselle. Jos oireet pahenevat, paluuprosessia mukautetaan tilanteen mukaan, eikä se aina etene suoraviivaisesti. Tilastojen mukaan suurin osa urheilijoista pystyy palaamaan opiskeluun 10 päivän kuluessa aivotärähdyksestä, ja urheiluun paluu tapahtuu keskimäärin 19,8 päivässä.
Asteittaisella paluulla kannustetaan alussa lepoon, jossa kuitenkin normaalit arkiset askareet ovat sallittuja. Täyttä passiivisuutta ja lepoa ei suosita sillä ”rest makes rust”.
Kevyt aerobinen liikunta on suotavaa, kuten kuntopyörän polkeminen, kävely tai muu vastaava. Kuitenkin liikunnassa tuli välttää suuremmin koordinaatiota tai kognitiota haastavaa tekemistä sekä maksimisykkeitä. Aerobiselle liikunnalle on ohjeistettu n. 55% omasta maksimisykkeestä ja asteittain nostattaen 70% maksimisykkeistä, ilman oireiden pahenemista.
Ensimmäisiin vuorokausiin suositellaan ruutuajan minimoimista, sillä se usein luo liiallista ärsykettä, joka saattaa pahentaa oireita. Ruutuaikaa voi aloittaa muutamista minuuteista kerrallaan, asteittain lisäten.
Suurin osa urheilijoista on tilastojen mukaan pystynyt palaamaan opiskeluun 10 päivän sisällä aivotärähdyksestä ilman opetuksen tukemista.
Päivien kuluessa voi ottaa mukaan helppoja lajinomaisia harjoitteita mukaan sekä lisätä harjoitusten kuormitusta, jotka eivät kuitenkaan pahenna oireita.
Kamppailuun palaaminen voisi tapahtua vaiheitta esimerkiksi seuraavanlaisesti:
Vaihe 1: Kevyt aerobinen harjoittelu. Kuntopyörä, kävely tai muu vastaava 55% maksimisykkeestä. Normaalit arkiaskareet ja vähäinen ruutuaika.
Vaihe 2: Koveneva aerobinen harjoittelu. Hölkkä, uinti tai muu vastaava 70% maksimisykkeestä. Ei voimakasta fyysistä rasitusta tai hypyistä aiheutuvaa tärähtelyä.
Vaihe 3: Lajispesifi harjoittelu, kuten nyrkkeilysäkki, varjonyrkkeily ja lajiliikkuminen. Nousujohteisesti lisäten harjoitusten kestoa ja kuormitusta. Vaihe 4: Kevyttä voimaharjoittelua ilman voimakkaita ponnisteluja.
Vaihe 5: Padiharjoittelu parin kanssa lajinomaisella liikkumisella. Voi haastaa tasapainoa, havainnointikykyä sekä reagointikykyä erilaisilla lyönneillä ja potkuilla.
Vaihe 6: Tasapainoa haastavat harjoitteet ja kuormituksen nostaminen ilman oireiden pahenemista.
Vaihe 7: Sparrailua ilman kontaktia sekä reagoimista vastustajan liikkeisiin.
Vaihe 8: Aluksi kevyttä sparria lyhyillä erille ja pitkillä tauoilla. Asteittain pidennetään erien ja lyhennetään taukojen pituutta.
Vaihe 9: Osallistuminen täysipainoisiin harjoituksiin, mukaan lukien normaalit kontaktitilanteet. Arvioidaan valmiutta palata kilpailuihin.
Vaihe 10: Urheilija voi osallistua kilpailuihin ja täysipainoiseen harjoitteluun, mutta häntä tulee edelleen seurata mahdollisten oireiden uusiutumisen varalta.
Jokaisen vaiheen tulisi kestää vähintään 24h. Jos oireet eivät lisäänny 24 tunnin aikana, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Urheilijan ei tule edetä, jos aivotärähdyksen oireet lisääntyvät kyseisen 24 tunnin aikana. Jos oireet lisääntyvät, tulee palata edelliseen vaiheeseen, jossa oireet eivät lisääntyneet.
Tyypilliset oireet:
Päänsärky
Niskakipu
Sekavuus / sumuisuus
Pahoinvointi
Muisti- ja keskittymishäiriöt
Valo- ja ääniherkkyys
Unihäiriöt
Tilastoja
Mańka-Malara ja Mierzwińska-Nastalska (2022) tarkastelivat UFC-tapahtumia vuosien 2000 ja 2021 välillä, joista ilmeni, että 31,6 % kaikista otteluista päättyi päähän kohdistuvien vammojen vuoksi. Tyrmäysten (KO) osuus UFC:ssa vuosina 2006–2012 oli 6,4 sataa urheilijaa kohden (12,7 % otteluista). Heidän mukaansa vapaaottelussa tapahtui 22,9 loukkaantumista 100 urheilijan ottelua kohden, ja näistä suurin osa sijoittui päähän ja kasvojen alueelle (66,8–78 %). Erityiset raskaansarjan mestaruusottelut, pidemmälle edenneet ottelut ja ne, jotka päättyvät tyrmäykseen (KO) tai tekniseen tyrmäykseen (TKO), näyttävät olevan korkeamman loukkaantumisriskin tilanteita vapaaottelussa. (Mańka-Malara & Mierzwińska-Nastalska 2022.)
Thainyrkkeilyssä havaittiin, että kokeneemmat ottelijat, ammattilaiset, nuoret ja kevyemmässä painoluokassa ottelevat ovat alttiimpia kaikenlaisille loukkaantumisille (Strotmeyer ym. 2016).
Loosemoore kumppaneineen (2015) seurasivat 5 vuotta brittiläisiä huippu amatöörinyrkkeilijöitä, joilla todettiin 0,53 aivotärähdystä tuhatta harjoittelu- / kilpailutuntia kohden.
Zazryn, Finch & McCrory (2003) seurasivat australialaisia potkunyrkkeilijöitä 16 vuoden ajan. Heidän mukaansa aivotärähdysten osuus oli 19,2 tuhatta ottelua kohden ja kaikista loukkaantumisista aivotärähdys kattoi 17,5%. Polmannilla ja kumppanien (2020) tutkimuksessa aivotärähdysten määrä oli 3,5% kaikista loukkaantumisista kamppailijoilla.
Kypärän käytöllä ei ole ehkäisevää vaikutusta aivotärähdyksen synnyssä. Kypärä suojaa hyvin haavoilta, murtumilta ja mustelmilta (deWeber ym. 2023).
Aivotärähdysten tilastoitumisen haasteena on sen tunnistaminen. Usein se jää tunnistamatta ja kuntoutuminen tekemättä. Omasta kokemuksesta urheilijan ensimmäinen reaktio saattaa olla ”ei tässä mitään, pystyn jatkamaan treenit helposti loppuun”. Aivotärähdykseen liittyviä oireita ei välttämättä haluta kohdata ja harjoitellaan niistä huolimatta.
Kanssa treenaajien sekä muiden toimijoiden rooli on merkityksellinen aivotärähdysten havaitsemissa. Jos harjoittelussa tulee tilanne, jossa ”polvet notkahtavat” tai huomaat, että urheilija ei toimi ihan normaalilla tasolla, tulisi asia ottaa puheeksi. Kuntoutumisen tarkoituksena on kuitenkin saada urheilija palaamaan mahdollisimman turvallisesti ja nopeasti urheilun pariin, ei pitää sieltä poissa. Kuntoutuksen aikana voi kontaktiharjoittelun sijasta ohjata harjoittelun pääpainopistettä hetkeksi muihin asioihin. Harjoittelu voi siis jatkua, sille sopivassa muodossaan.
Isoin riski taitaa tällä hetkellä olla lyhyessä ajassa useamman aivotärähdyksen tapahtuminen. Tämä vuoksi aivotärähdyksen tunnistaminen ja riittävä sekä oikeanlainen lepo ja asteittainen urheiluun takaisin paluu ovat hyvinkin olennaisia jatkon kannalta.
Tärkeää on myös erotella tai huomioida niskan retkahdusvamma (whiplash), sillä oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin aivotärähdyksessä. Lue lisää niskan retkahdusvammasta TÄÄLTÄ
Lähteet:
Loosemore M , Lightfoot J , Palmer-Green D , et al . Boxing injury epidemiology in the Great Britain team: a 5-year surveillance study of medically diagnosed injury incidence and outcome. Br J Sports Med 2015;49:1100–7.doi:10.1136/bjsports-2015-094755
Neidecker, J., Sethi, N. K., Taylor, R., Monsell, R., Muzzi, D., Spizler, B., Lovelace, L., Ayoub, E., Weinstein, R., Estwanik, J., Reyes, P., Cantu, R. C., Jordan, B., Goodman, M., Stiller, J. W., Gelber, J., Boltuch, R., Coletta, D., Gagliardi, A., Gelfman, S., … Inalsingh, C. (2019). Concussion management in combat sports: consensus statement from the Association of Ringside Physicians. British journal of sports medicine, 53(6), 328–333. https://doi.org/10.1136/bjsports-2017-098799
Polmann, H., Melo, G., Conti Réus, J., Domingos, F. L., de Souza, B. D. M., Padilha, A. C., Duque, T. M., Porporatti, A. L., Flores-Mir, C., & De Luca Canto, G. (2020). Prevalence of dentofacial injuries among combat sports practitioners: A systematic review and meta-analysis. Dental traumatology : official publication of International Association for Dental Traumatology, 36(2), 124–140. https://doi.org/10.1111/edt.12508
Zazryn TR, Finch CF, McCrory P. A 16 year study of injuries to professional kickboxers in the state of Victoria, Australia. Br J Sports Med. 2003. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/14514540/
Mańka-Malara, K., & Mierzwińska-Nastalska, E. 2022. Head Trauma Exposure in Mixed Martial Arts. International journal of environmental research and public health. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9603147/
Strotmeyer, S., Jr, Coben, J. H., Fabio, A., Songer, T., & Brooks, M. 2016. Epidemiology of Muay Thai fight-related injuries. Injury epidemiology, 3(1), 30. https://doi.org/10.1186/s40621-016-0095-2
Saarelma, O. 2022. Aivotärähdys ja pään vammat (aikuiset). Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00641
Hislop MD , Stokes KA , Williams S , et al . Reducing musculoskeletal injury and concussion risk in schoolboy Rugby players with a pre-activity movement control exercise programme: a cluster randomised controlled trial. Br J Sports Med 2017;51:1140–6. doi:10.1136/bjsports-2016-097434
Eliason P , Galarneau J-M , Kolstad AT , et al . Prevention strategies and Modifiable risk factors for sport-related Concussions and head impacts: a systematic review and meta-analysis. Br J Sports Med 2023:bjsports-2022-106656.
Patricios, J. S., Schneider, K. J., Dvorak, J., Ahmed, O. H., Blauwet, C., Cantu, R. C., Davis, G. A., Echemendia, R. J., Makdissi, M., McNamee, M., Broglio, S., Emery, C. A., Feddermann-Demont, N., Fuller, G. W., Giza, C. C., Guskiewicz, K. M., Hainline, B., Iverson, G. L., Kutcher, J. S., Leddy, J. J.Meeuwisse, W. (2023). Consensus statement on concussion in sport: the 6th International Conference on Concussion in Sport-Amsterdam, October 2022. British journal of sports medicine, 57(11), 695–711. https://doi.org/10.1136/bjsports-2023-106898
deWeber, K., Parlee, L., Nguyen, A., Lenihan, M. W., & Goedecke, L. (2023). Headguard use in combat sports: position statement of the Association of Ringside Physicians. The Physician and sportsmedicine, 1–10. Advance online publication. https://doi.org/10.1080/00913847.2023.2242415
Sethi, N. K., & Neidecker, J. (2023). Neuroimaging in professional combat sports: consensus statement from the association of ringside physicians. The Physician and sportsmedicine, 51(4), 343–350. https://doi.org/10.1080/00913847.2022.2083922
Vastaa